Maailma sai messiaan

Maailma sai messiaan, pitkästä aikaa. Obamaan suunnatut odotukset eivät ole tästä maailmasta. Silti tämä hurmos puoltaa paikkaansa.

Obama on karismaattisimpia hahmoja kansanjohtajien historiassa. Mieleen tulee Gandhi, Churchill, Kennedy sekä ikävä kyllä Hitler. Karisma on muutakin kuin henkilön ikioma ominaisuus. Henkilölle tai kaltaiselleen täytyy olla sosiaalinen tilaus: oikea tarve, tilanne ja ajoitus.

Nyt karismaattisen johtajan kriteerit ovat täyttyneet. Obaman henkilön erilaisuus kiehtoo, sillä Amerikassa syntyneiden valkoisten miesten tavat jo tiedetään. Hän vaikuttaa moraaliselta arvojohtajalta, mikä on erityisen virkistävää - omia kapeita kansallisia tai taloudellisia etuja ajavia johtajia on niitäkin jo nähty. Maailman ykkösvaltio on sotilaallisessa, taloudellisessa ja sosiaalisessa kriisissä, mikä pakottaa etsimään Johtajaa. Kun uusi johtaja lisäksi on loistava reettori, niin ei ihme, että palvovat katseet suuntautuvat Yhdysvaltojen Valkoiseen taloon.

Obaman onnistumisen lopullinen koetinkivi on hänen arjen toimintakyvyssään, kaikessa siinä, missä ei tarvita karismaa. Jos teot puuttuvat, karisma hiipuu. Jos teot vievät oikeaan suuntaan, karismasta on suunnatonta hyötyä.

Toinenkin koetinkivi tulee testattaksi, hänen moraalinen rohkeutensa, integriteettinsä säilyminen. Noin kiihkeiden odotusten paineissa joku voisi alkaa isotella tai muuten vain ulosmitata tilanteen tarjoamaa henkilökohtaista hyötyä. Onneksi Obamalla on taustansa. Sekä ennen kaikkea Michelle, joka vaikuttaa selväjärkiseltä jalat maanpinnalla kulkevalta vahvalta naiselta.

Unelmana hitauden kulttuuri

Oli kummalista viettää pitkä talviloma, poissa Suomesta. Kotona olen innokas uutisvirtojen seuraaja. Katselen ja luen samat uutiset moneen kertaan, seuraan yksityiskohtia, etsin täydentäviä tietoja, kommentteja ja ymmärrystä ilmiöiden vaikutuksia yhteiskuntaan.

Lomallakin olin suurin piirtein jyvällä tapahtumista. Tiesin, että Gazassa sodittin, että Venäjän ja Ukrainan välillä oli kriisi, että Niinistö meni naimisiin ja että lentokone pakkolaskeutui Hudson-jokeen. Pääasiassa olin kuitenkin uutisiin nähden ulkona, kirjaimellisesti.

Luin pari hyvää kirjaa, juttelin perheenjäsenten kanssa ja katselin aamulenkeilläni tavallisten ihmisten elämää. En murehtinut liikoja, vaikken tiennytkään Obaman viimeisiä ajatuksia tai hallituksen ja opposition sen hetkistä kiistakysymystä.

Mitä tästä kaikesta jäi käteen? Normaalielämässä elän enemmän aktiivisuuden ja nopeuden kulttuuria. Lomalla olin keskellä hitauden ja viipymisen maailmaa (vaikka läheiseni ehkä tulkitsivat minua toisin), kirjoittelin päiväkirjaa, rupattelin kaikessa rauhassa, tunsin hiekan varpaissani.

Sen verran olen ehtinyt tulla realistiksi, että en tee uudenvuoden lupausta "Aaltonen muuttaa kokonaan tapaansa olla". Mutta sen verran minussa on vielä idealistia, että haluan noiden viikkojen jättävän jonkun jäljen elämääni. Vähemmän tarkertumista tapahtumien virtaan, enemmän nauttimista tästä hetkestä.

Tämä ei ole lupaus. Se on unelma. Mutta kaikki muutos lähtee unelmista.

Poliitikot, muutosjohtaminen on osaamislaji

Muutosjohtamista toteutetaan enimmäkseen taitamattomasti. Poikkeuksena ovat tilanteet, jossa muutosjohtamista toteutetaan vieläkin surkeammin.

Tämän osaamislajin paarialuokkaa ovat muutamat julkisen sektorin piirissä toteutetut hankkeet, joissa poliitikot tekevät päätökset vaivautumatta kysymään mitään niiltä, joita asia koskee ja jotka tuntevat asiaa.

Kysymättömyyden ymmärtää. Kun kysyy, voi saada vastauksia, jotka eivät miellytä. Voi joutua selittämään jo tehtyjä päätöksiä tai muuttamaan niitä. Tai sitten kysyminen ei vain sovi vallitsevaan hallintokulttuuriin.

Muutoksen kohteena olevat miettivät, mitä muutoksilla ajettiin takaa. Oliko se jonkun poliittisen tahon kosto? Onko jossain tehty poliittinen lehmänkauppa? Vai olemmeko tehneet niin surkeaa työtä, että meidät ajetaan alas tai pannaan sivuraiteelle?

Tällaisia kysymyksiä ovat tehneet sadat suomalaiset viime kuukausien ja vuosien aikana.

Jos minulla olisi valta, järjestäisin kaikille poliitikoille muutosjohtamisen kurssin. Kurssilla olisi aimo annos etiikkaa, viestintää ja - "miten tunnistaa omat piilomotiivinsa" -opastusta. Ja päälle ammattimaista koutsausta.

Ei silti, olen tavannut hyvääkin muutosjohtamista, sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Jopa erittäin hyvää. Ammatilliset sitoumukseni estävät minua mainitsemasta nimiä, mutta uskokaa pois.