Yliopistouudistus - ei taivas eikä helvetti

Yliopistouudistuksen retoriikka noudattaa samaa kaavaa kuin muidenkin muutosprosessien.

Ensinnäkin puhutaan "uudistuksesta". Uudistaminen on lähtökohtaisesti myönteistä ja tavoiteltavaa. Kukapa tohtisi kieltäytyä uudistumasta, joten mainittu sana sopii mihin tahansa siirtoon tai valtapeliin. On "organisaatiouudistus" tai "palkkauudistus" tai "tuoteuudistus". No, tämä on lähinnä neutraali havainto, kuriositeetti, ei kannannotto.

Varsinainen väittely noudattaa sekin vanhaa kaavaa. Toinen osapuoli näkee muutoksen helvetillisenä uhkana, toinen taas taivaallisia ulottuvuuksia avaavana mahdollisuutena.

Yliopistojen sisältä kaikuu ääni, joka korostaa yliopistolaitoksen tuhatvuotista perinnettä. "Kun tuhanteen vuoteen ei ole tarvinnut tehdä nyt kaavailtuja uudistuksia, niitä ei tarvitse tehdä nytkään." "Tieteellistä tutkimusta uhkaa suuri vaara, jos ulkopuoliset pääsevät vaikuttamaan yliopiston asioihin."

Vastapuolen argumentit eivät ole sen loistokkaampia. "Mikään ei oikeastaan muutu, varsinkaan tutkimuksen riippumattomuus. Yliopistot saavat oikeastaan lisää vapautta."

Ontuvaa retoriikkaa puolin ja toisin. Mikä este muutoksille on se, että ennen ei ole tehty tällaisia muutoksia? Tai kuka täällä enää voisi kuvitella toimivansa tyhjiössä, johon ulkopuolinen maailma ei vaikuttaisi? Tai miksi sitten tehdä muutoksia, jos mitään ei kuitenkaan aiota muuttaa?

Itse luotan tieteellisen tutkimusyhteisön pitkään perinteeseen ja kulttuuriin. Sitä eivät hallinnolliset piruetit horjuta. Jos horjuttaisivat, niin tutkimuskulttuuri olisi huteralla pohjalla, eikä ansaitsisi nykyistä arvostustaan. On oikein, että professorikunta ja muu yliopistoväki on barrikaadeilla. Mutta käy tässä sodassa niin tai näin, niin ei tässä mikään kaadu.

Ehkä olen turhan luottavainen, mutta uskon yliopiston valitsemien ulkopuolisten hallitusjäsenten ymmärtävän kohtuullisen hyvin akateemisen maailman tarpeita. He ovat mitä todennäköisimmin korkeakoulujensa alumneja, usein itsekin tutkijoina toimineita. Kenen intresseissä olisi heikentää suomalaisen tieteellisen tutkimuksen tasoa?

Poliitikot, muutosjohtaminen on osaamislaji

Muutosjohtamista toteutetaan enimmäkseen taitamattomasti. Poikkeuksena ovat tilanteet, jossa muutosjohtamista toteutetaan vieläkin surkeammin.

Tämän osaamislajin paarialuokkaa ovat muutamat julkisen sektorin piirissä toteutetut hankkeet, joissa poliitikot tekevät päätökset vaivautumatta kysymään mitään niiltä, joita asia koskee ja jotka tuntevat asiaa.

Kysymättömyyden ymmärtää. Kun kysyy, voi saada vastauksia, jotka eivät miellytä. Voi joutua selittämään jo tehtyjä päätöksiä tai muuttamaan niitä. Tai sitten kysyminen ei vain sovi vallitsevaan hallintokulttuuriin.

Muutoksen kohteena olevat miettivät, mitä muutoksilla ajettiin takaa. Oliko se jonkun poliittisen tahon kosto? Onko jossain tehty poliittinen lehmänkauppa? Vai olemmeko tehneet niin surkeaa työtä, että meidät ajetaan alas tai pannaan sivuraiteelle?

Tällaisia kysymyksiä ovat tehneet sadat suomalaiset viime kuukausien ja vuosien aikana.

Jos minulla olisi valta, järjestäisin kaikille poliitikoille muutosjohtamisen kurssin. Kurssilla olisi aimo annos etiikkaa, viestintää ja - "miten tunnistaa omat piilomotiivinsa" -opastusta. Ja päälle ammattimaista koutsausta.

Ei silti, olen tavannut hyvääkin muutosjohtamista, sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Jopa erittäin hyvää. Ammatilliset sitoumukseni estävät minua mainitsemasta nimiä, mutta uskokaa pois.