Kyynisesti kyynikoista

Kyynikoihin olen alkanut suhtautua kyynisesti. Paitsi niihin kyynikoihin, jotka osaavat nauraa kyynisyydelleen ja jotka eivät vaadi, että kaikkien muidenkin tulee olla kyynikoita. Näille tyylikyynikoille kyynikkoudesta on tullut elämäntaidetta, ihailtavaa toisinajatteluutta.

Kyynisyyteni kohdistuu narrikyynikoihin. Heihin, jotka kuvittelevat olevansa intellektuelleja uutisoidessaan, että idealistit ovat idealisteja ja että asiastaan innostuneet ovat tyhjänpäiväisiä taivaanrannanmaalareita. Blogeissaan he luovat kohteestaan naurettavan irvikuvan ja sitten osoittavat älykkyytensä ja moraalisen rohkeutensa sanoessaan ”ei!” moiselle ilmiölle. Ikään kuin joku muu haluaisi ihannoida kyseistä irvikuvaa.

Työpaikoilla heidän t-paidassaan lukee, että ”täällä ei saa innostua” tai että ”täällä ei saa olla hauskaa”. Varsinkin nuorempien työkavereiden ideat he latistavat vähättelevillä ilmeillä tai huokaamalla, että ”tota kokeiltiin jo 70-luvulla, keksikää jotain uutta”. Kyynikon sanat pistävät kuin kyyn purema.

Heille on jäänyt murkkuvaihe päälle: ”Mutsi on tyhmä.” ”Tää on mälsää.” ”Eiks kukaan tajuu mitään?” Tai sitten he ovat pettyneet uraunelmiinsa ja pitävät huolen siitä, ettei kukaan mukaan unelmoi mistään.

Antiikissa kyynikot olivat filosofinen koulukunta. Sokrateen oppilas Antisthenes synnytti filosofiryhmän, joka koostui tinkimätöntä moraalia tavoittelevista suurista individualisteista. Kyynikot luopuivat sosiaalisista suhteista, tieteellisestä tutkimuksesta ja elämän nautinnoista. Roomassa kyynikoita ihailtiin sekä ajattelijoina että satiirikkoina. Tosin joukossa oli myös huijareita, joiden takia koko ryhmää saatettiin välillä pitää narrimaisena. Kyynikoiden ajattelun pohjalta syntyi stoalaisuus, itsehillinnän ja ylevän etiikan oppi.

Antiikin kyynikot valitsivat tiensä tyynen tietoisen filosofisen pohdinnan tuloksena. Narrikyynikot ovat kyynikoita, koska he ovat ajautuneet kyynikkouteensa.

Pakko myöntää, että minussa on kyynisyyttä, joka kohdistuu muihinkin kuin kyynikoihin. Suhtaudun kyynisesti ihmisiin, jotka esittävät tietävänsä koko totuuden, ovat he sitten uskonnollisia fanaatikkoja, luonnontieteen tutkijoita tai minkä tahansa ammattikunnan huippuunsa jalostettuja muotovalioita tai poliittisen ideologian yksisilmäistä huutosakkia.

Suomalaiseen johtamiseen en suhtaudu kyynisesti, koska minulla on idealistinen unelma. Uskon, että johtaminen voi kehittyä ja että työelämä voi uudistua. Kyynikot naureskelevat moiselle idealismille. Naurakoot.

”Kyynikko on ihminen, joka kukkien tuoksua tuntiessaan alkaa etsiä ruumisarkkua katseellaan”, sanoi Henry Louis Mencken, viime vuosisadan alkupuolella elänyt amerikkalainen journalisti, satiirikko ja melko tyylikäs kyynikko.