Hyvikset ja pahikset

Vaaliraha- ja muut sotkut ilmaantuvat tilaamatta kuin entiset faksit. Merisalo sitä, Merisalo tätä, Nova, Säätiö, Se ja se kansanedustaja. On hyvä, että asiat pengotaan perinpohjin. Nytkin kyseessä on kummallinen sählinki, johon on sekoittunut liiketoimintaa, vallan- ja miellyttämisenhalua ja suhteellisuudentajun hämärtymistä.

Median tiedonjyvästen varassa tässä eletään. Kunakin kvartaalina syntyy suuri tarina, joka sitten unohtuu, ja tilalle tulee uusi tarina, kunnes vanha taas pullahtaa esille, kuten nytkin Kanervan päästyä kuulusteluihin ja Tiuran muuhun hiostukseen.

Media ei voi mitään sille, että me mediankuluttajat luomme harhaisen kuvan maailmasta: Suomessa on pieni ryhmä kähmijöitä, ja muut ovat puhtoisia. Puhtoiset voivat sitten turvalliselta aitiopaikaltaan katsoa, miten kähmijät vajoavat syvemmälle kuramonttuun.

Vaalirahasotku on jäävuoren huippu. Se on ollut mahdollista vain, koska sen syntymiselle on ollut hedelmällinen maaperä. Oman asian ja edun tavoittelijoita on yrityksissä, virastoissa, kunnissa ja kerhoissa, henkilöitä, jotka tarpeen tullen unohtavat eettiset normit ja jopa lain ja säädökset. Jotkut toimivat juonikkaammin, jotkut tökerömmin ja epäammattimaisemmin.

Uskon ihmisen hyvyyteen, mutta en ole niin sinisilmäinen kuin läheiseni luulevat. Meillä kaikilla on taipumus pahaan. Maailma ei jakaannu hyviksiin ja pahiksiin. Ne molemmat ovat meissä, vaikka ehkä eri suhteissa. Jostakusta tulee Äiti Teresa, joka tuskin hänkään oli rikkeetön. Jostakusta tulee Stalin, jossa hänessäkin luultavasti on ollut ripaus hyvää. Kukaan 265:stä paavista ei ole ollut nuhteeton.

Jäävuoren huiput näkyvät. Onneksi edes ne.