Blogeihin, kolumneihin ja vastaaviin kuuluu, että kirjoittajalla on huoli jostain. Tai hän ihmettelee, irvistelee, nälvii tai huokailee.
Nyt päätin olla huolestumatta mistään. Olen tyytyväinen siihen, että maapallolla voi vielä elää, että enemmistöllä on yhä työtä, että Suomi on varsin vapaa maa, että Obama on myötätuulessa ja että pääministeri ja toimitusjohtajamme kumpikin tahollaan ovat päässeet kihloihin. Siihenkin olen tyytyväinen, että puolueet ovat saaneet eurovaaliehdokaslistansa kasaan, ja että Ruotsissa moni asia on hyvin, ja että Venäjän presidentti on kiireittensä keskeltä ottanut aikaa tullakseen käymään Suomessa.
Työni puolesta olen tyytyväinen, että Suomessa on monta hyvää johtajaa ja että niinkin moni ihminen voi hyvin työpaikallaan. Erityisen iloinen olen siitä, että johtajien joukossa on monia eettisesti ajattelevia persoonia.
Omaan elämäänikin olen tyytyväinen. Sain talvirenkaat vaihdetuksi. Joka yö nukun ainakin muutaman tunnin. Olkapääleikkaukseni meni hienosti, eikä tarvitse käyttää kantosidettä. Vaimon kanssa ollaan väleissä, samoin useimpien lähisukulaisten kanssa.
Enkä murehdi sitäkään, viitsiikö kukaan lukea sitä, että moni asia on hyvin.
18.4.2009
Hyvin menee
at 10:53
Labels: tyytyväisyys
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti