Eläkkeelle - jos työ ei maita

Arvotaan suomalaisten virallinen eläkeikä.

Niin kuin sillä olisi mitään väliä. Kansa menee eläkkeelle silloin kuin haluaa ja jaksaa. Kyllä kansa töissä pysyy, jos hommat tehdään järkeviksi, mitoitetaan oikein ja johdetaan oikeudenmukaisesti. Ei töissä välttämättä tarvitse olla kivaa, mutta kurjaa siellä ei saa olla.

Tutkittua tietoa on. Tiedämme, miten kuusikymppisten työoloja pitäisi kehittää. Juhani Ilmarisen tutkimukset osoittavat, että viimeistään siinä vaiheessa väki alkaa antaa arvoa arvostavalle johtamiselle, reilulle työkaveruudelle ja tukea antavalle työyhteisölle.

Enemmän kuin lakeja tarvitsemme johtamisen ja työyhteisöjen kehittämistä. Onneksi sitä on tehtykin: Tykes-ohjelmat, eläkevakuutusyhtiöiden palvelut ja monet muut hankkeet ovat siitä esikuvallisia esimerkkejä. Mutta nykyeväät eivät riitä, mikäli kansa oikeasti halutaan saada viihtymään töissä.

Hallitus sanoo, luonnollisesti, että työhyvinvointiin aiotaan kiinnittää huomiota. Seuraavaksi on toiminnan aika.

On fyysisesti kuormittavia ammatteja, joita on lähes mahdoton muovata sellaisiksi, että niissä jaksaa pitkään. Mutta meillä on entistä enemmän töitä, joissa enemmän kuin vahvoja lihaksia tarvitaan ajattelua, kokemusta ja vuorovaikutustaitoja. Niissä tehtävissä saatamme olla parhaimmillamme vasta nykyeläkeiän jälkeen.

On kaikinpuolin hyvä (ja välttämätöntä), että eläkkeelle siirtymisikä nousee. Siihen tarvitaan työelämämuutoksia.

Yliopistouudistus - ei taivas eikä helvetti

Yliopistouudistuksen retoriikka noudattaa samaa kaavaa kuin muidenkin muutosprosessien.

Ensinnäkin puhutaan "uudistuksesta". Uudistaminen on lähtökohtaisesti myönteistä ja tavoiteltavaa. Kukapa tohtisi kieltäytyä uudistumasta, joten mainittu sana sopii mihin tahansa siirtoon tai valtapeliin. On "organisaatiouudistus" tai "palkkauudistus" tai "tuoteuudistus". No, tämä on lähinnä neutraali havainto, kuriositeetti, ei kannannotto.

Varsinainen väittely noudattaa sekin vanhaa kaavaa. Toinen osapuoli näkee muutoksen helvetillisenä uhkana, toinen taas taivaallisia ulottuvuuksia avaavana mahdollisuutena.

Yliopistojen sisältä kaikuu ääni, joka korostaa yliopistolaitoksen tuhatvuotista perinnettä. "Kun tuhanteen vuoteen ei ole tarvinnut tehdä nyt kaavailtuja uudistuksia, niitä ei tarvitse tehdä nytkään." "Tieteellistä tutkimusta uhkaa suuri vaara, jos ulkopuoliset pääsevät vaikuttamaan yliopiston asioihin."

Vastapuolen argumentit eivät ole sen loistokkaampia. "Mikään ei oikeastaan muutu, varsinkaan tutkimuksen riippumattomuus. Yliopistot saavat oikeastaan lisää vapautta."

Ontuvaa retoriikkaa puolin ja toisin. Mikä este muutoksille on se, että ennen ei ole tehty tällaisia muutoksia? Tai kuka täällä enää voisi kuvitella toimivansa tyhjiössä, johon ulkopuolinen maailma ei vaikuttaisi? Tai miksi sitten tehdä muutoksia, jos mitään ei kuitenkaan aiota muuttaa?

Itse luotan tieteellisen tutkimusyhteisön pitkään perinteeseen ja kulttuuriin. Sitä eivät hallinnolliset piruetit horjuta. Jos horjuttaisivat, niin tutkimuskulttuuri olisi huteralla pohjalla, eikä ansaitsisi nykyistä arvostustaan. On oikein, että professorikunta ja muu yliopistoväki on barrikaadeilla. Mutta käy tässä sodassa niin tai näin, niin ei tässä mikään kaadu.

Ehkä olen turhan luottavainen, mutta uskon yliopiston valitsemien ulkopuolisten hallitusjäsenten ymmärtävän kohtuullisen hyvin akateemisen maailman tarpeita. He ovat mitä todennäköisimmin korkeakoulujensa alumneja, usein itsekin tutkijoina toimineita. Kenen intresseissä olisi heikentää suomalaisen tieteellisen tutkimuksen tasoa?

Vastuulliset vai vastuuttomat irtisanomiset

”Yritysten on nyt kannettava vastuunsa”, sanoo valtionjohto. Tasavallan presidentti ja pääministeri ovat antaneet äidilliset ja isälliset kommenttinsa.

Vastakaiku on tietenkin jakautunutta. ”Hyvä kun pitävät meidän tavallisten palkansaajien puolia.” Tai: ”Valtio ei voi mitään yrityksille. Turha yrityksiä on lähteä syyllistämään.”

Olen jyrkästi samaa mieltä molempien ääripäiden kanssa.

Ensiksikin, vastuullisuuteen vetoaminen ei ole syyllistämistä. Vetoaminen on vastuullisen vaikuttajan vastuullista toimintaa. Valtiojohto tekee paljon muutakin kuin säätää lakeja ja kontrolloi niiden noudattamista. Se toimii mielipide- ja mielialajohtajana. Sen toimenkuvaan kuuluu käyttää puheenvuoroja, jotka ovat enemmän vaikuttamista kuin velvoittamista. Velvoittaa valtio voi lakien kautta. Vaikuttaa se voi myös puheella. Olisi outoa, jos valtionjohto ei muistuttaisi yrityksiä vastuullisuudesta, jopa pelkkänä rituaalinakin. Sen kuuluu tehdä niin. Piste.

Toiseksi, yritykset toimivat itsenäisinä toimijoina, kukin omien uskomustensa ja arvojensa, oman tietonsa ja oman tilannearvionsa pohjalta. Vastuullinen yritysjohto epäilemättä kuulee valtionjohdon ja muun yhteiskunnan vetoomukset (paino sanalla vastuullinen), pyrkii viimeiseen saakka välttämään lomautukset ja irtisanomiset, joskus onnistuen, joskus todeten että sittenkin joudutaan irtisanomaan. Kukaan järkevä henkilö ei voi sanoa, että irtisanomiset olisivat aina vastuuttomia. Muutaman hengen irtisanomisella voidaan välttää suuren joukon työttömyys. Joskus on vastuullisempaa irtisanoa kuin olla -sanomatta.

En ole sinisilmäinen. Kyyninen minäni kertoo, että tätä tilannetta käytetään härskisti hyväksi. Hyväksikäyttäjiä on aina. Jotkut käyttävät hyväksi sairaus- ja työttömyyspäivärahoja ja erilaisia etuuksia. Jotkut käyttävät hyväksi taloustaantumaa. Vapaamatkustajia on ikävä kyllä joka puolella.

Silti: hyväksikäyttäjien takia ei kannata leimata koko suurta ryhmää, ei työttömiä eikä yritysjohtajia.

Itse kunkin sinisilmäisyyden tai kyynisyyden välisestä suhteesta riippuu, katsooko enemmistön toimivan vastuullisesti tai vastuuttomasti. Itse lukeudun vielä kyynittömiin ja uskon rehellisiin johtajiin ja rehellisiin palkansaajiin. Pääsääntöisesti.