Mitä ihmissuhdetaitoja?

Tapio Aaltonen

TV:ssä kerrottiin tänään, että työpaikoilla väki voi huonosti. Taustalla on kehno johtaminen, kuten uutinen jatkui. "Esimiehet tarvitsevat parempia ihmissuhdetaitoja", kommentoitiin.

Tämän kaiken olen nähnyt ja kuullut kymmeniä, ellen satoja kertoja. Tällä kertaa asia jäi mietityttämään ajellessani aamusohjossa kohti coaching-sessiota tapaamaan kolmea itsenäisen Suomen esimiestä. "Pitäisikö minun nyt kertoa heille, että heillä on heikot ihmissuhdetaidot?" Jätin kertomatta. Enemmän kuin ihmissuhdetaitoja tarvitsemme ihmissuhteita. Tai edes mahdollisuuksia ihmissuhteisiin.

Mutta puhutaan nyt taidoista, kun kerran joku niistä aloitti. Ihmissuhdetaitojen vajavuus on vain osa totuutta, tuskin edes kaikkein suurin osa. Saavatko esimiehet reilun mahdollisuuden onnistua tilanteessa, jossa heidän tehtävänsä on kertoa uusista leikkauksista, organisaatiomuutoksista ja uhkaavista yyteistä? Oman jaksamisensa äärirajoilla sinnittelevän esimiehen on tiedotettava, miten organisaatiolla on mennyt sekä lisättävä siihen, että tulevana vuonna on saatava aikaan 25 % enemmän tulosta 25 % pienemmällä porukalla.

Mutta onneksi voi aina mennä ihmissuhdekursseille tai siis ihmissuhdetaitokursseille.

Pointtini tuli varmaan selväksi, mutta sanon sen kuitenkin: vika on muussakin kuin esimiesten ihmissuhdetaidoissa. Vika on epäselvissä, epäreiluissa ja epärealistisissa tavoitteissa, johtamisjärjestelmien vinoutumissa, työn merkityksen katoamisessa, vaikutusmahdollisuuksien puutteessa, esimiesten saaman kannustavan palautteen poissaolossa, alaistaitojen vajavuudessa, yhteisötunteen katoamisessa, strategian tempoilevuudessa, pelisääntöjen sameudessa, esimiesidentiteetin hahmottamattomuudessa ja työelämän arvohämmennyksessä.

Piste.

Jatkan uhoani myöhemmin, sillä huomaan uppotuneeni alkuajatukseeni pitemmälle kuin piti. Jos joku pitää minua ihmissuhdetaitojen vannoutuneena vastustajana, niin lukekoon tekstini uudelleen. Nyt on aika vaihtaa vapaalle ja nostaa malja 90-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle.