Kanervan synti: kärähtäminen

Tapio Aaltonen

Kanerva-keskustelu on ollut ristiriitaista. Mitä oikeastaan tapahtui? Mikä oli Ilkka Kanervan varsinainen moka? Miksi hänet syrjäytettiin?

Itse tekstiviestien vaihdosta ollaan kahta mieltä. Jotkut ajattelevat, että kaksi aikuista ihmistä voi lähettää toisilleen sanokaamme epäsovinnaisia viestejä, mikäli viestien vaihto perustuu molempien vapaaehtoiseen hyväksyntään ja on siis kahden aikuisen henkilön välistä vaihdantaa.

Jotkut taas katsovat, että vastuunalaisessa asemassa olevan henkilön tulee pidättyä lähettämästä muita kuin asiallisia ja sopiviksi katsottuja viestejä. Painopiste tässä on sanalla vastuunalainen - tavallinen rahvas voi lähettää myös leikkimieliseen peliin kuuluvia viestejä, mikäli vastaanottaja on leikissä mukana.

Kanervan erottamisen varsinainen syy ei kuitenkaan perustunut näiden vaihtoehtojen punnintaan. Ministerin ongelma oli siinä, että hän kärähti ja joutui mediamylläkän keskipisteeksi. Tietenkin raskauttavana pidetään puheenjohtaja Kataiselle annetun lupauksen pettämistä, mutta jos se olisi ollut erottamisen perimmäinen syy, Kanerva olisi lentänyt välittömästi asian tultua tietoon.

Ajatus menee siis suunnilleen näin: voimme tehdä epäsovinnaisiakin asioita, jos onnistumme pitämään ne salassa. Jos salassapito ei onnistu, olemme langenneet syntiin ja ansaitsemme rangaistuksen. Ennen ajateltiin, että Jumala hoiti synnintekijöiden rankaisemisen saatuaan tietoonsa tämän pahat teot - ja Jumalahan tiesi kaiken. Nyt rankaisijan tehtävä on delegoitu yleiselle mielipiteelle, jolla ei ole jumalallista kompetenssia saada selville salattuja asioita. Mutta aina joskus salaisuus rikkoutuu, ja pyövelin kirves heilahtaa.

Suurin mahdollinen rikkomuksemme on siis typeryys, kyvyttömyytemme peittää jälkemme. Kanerva lensi hyväuskoisuutensa takia, kun meni luottamaan Tukiaiseen. Se on tämän draaman juoni. Politiikka elää julkisuuden arvostuksesta tai tuomiosta.

Normaalin ihmisen elämään kuuluvat myös salaisuudet. Hänellä ovat paheensa, jotka jotkut ovat viattomia ja jotkut isompia. Hän tekee mokan, jota ei toivo näkevänsä Hymyn sivuilla. Hän asettelee sanansa joskus sopimattomasti, kaunistelee asioita omaksi edukseen, on epätarkka tehdessään matkalaskun, pikkuhuijaa verotietoja antaessaan, ajaa ylinopeutta kun kiinnijäämisen riski on pieni, on puolisolleen uskoton, päästelee valkoisia tai mustia valheita. Jos ei tee mitään näistä, niin ainakin ajattelee asioita, joita ei sanoisi ääneen. Ja teothan lähtevät ajatuksista.

Olisiko toivottavaa, että meillä ei olisi lainkaan salaisuuksia? Se voisi helpottaa elämää. Mutta täydellinen Orwellilainen läpinäkyvyys voisi olla ahdistavaa ja tylsää. Epäilen jopa, että se voisi johtaa suuriin mielenterveysongelmiin.

En kannata väärin tekemistä - liputan vastuullisen ja eettisen elämän puolesta ja vaadin sitä ensimmäisenä itseltäni. En myöskään kannata sitä, että kaikkien salaisuuksieni pitäisi tulla yleiseen tietoon - käsittelen ne muilla foorumeilla saadakseni sielulleni tasapainon.

Ennen kaikkea: jotain pinnallista ja jopa vaarallista on siinä, että suurimmaksi (ja ainoaksi) rikkomukseksemme tulee kärähtäminen. Etiikka on enemmän ja muuta kuin julkisuuden hallintaa.

Viralliset selitykset ja pääsiäinen

Tapio Aaltonen

Monissa kehitysmaissa kulutetaan aseisiin moninkertainen määrä rahaa verrattuna siihen, mitä käytetään koulutukseen ja terveydenhoitoon. Huomattava määrä rahasta ohjautuu laittomaan asekauppaan. Aseet valmistetaan Yhdysvalloissa, Ranskassa, Venäjällä ja Kiinassa. Kyseiset maat istuvat YK:n turvallisuusneuvostossa pohtimassa, miten maailmaan luotaisiin kestävä rauha. Toisella kädellään ne edistävät rauhaa, toisella sotaa.

Virallisesti sanotaan yhtä, käytännössä tehdään toista. Eivätkä siihen syyllisty vain mainitut maat. Suomenkin täytyy katsoa peiliin, aluksi vaikka kehitysapupuheissaan ja -teoissaan.

Elämällä on kaksi tasoa, virallisten puheiden kiillotettu kerros ja oikean elämän raadollisempi taso, se jossa primitiiviset vietit ohjaavat meitä. Jostain syystä yritämme antaa kuvan siitä, että käyttäytyisimme aina harkiten ja rationaalisesti, vaikka arkisessa toiminnassamme rationaalisuus saattaa loistaa totaalisella poissaolollaan.

Ajatellaan nyt esimerkin vuoksi vaikkapa Kanervan anteeksipyyntöä, jossa puhuja sanoi "arvioineensa" väärin. Tällaisilla sanavalinnoilla poliitikot, johtajat ja muut kellokkaat pyrkivät antamaan kuvan, että heidän kaikki toimintansa olisi tulosta joistain "arvioinneista". Kyse on pikemminkin siitä, että monissa tilanteissa emme arvioi lainkaan. Me vain toimimme tunteen, vietin tai jopa addiktion ohjaamina. Käytän tarkoituksella me-muotoa, tämä kaksinaisuus on syvällä käyttäytymisessämme.

Jos oikeasti arvioisimme toimintaamme, vähentäisimme rajusti kasvihuonepäästöjä, lopettaisimme sodat ja varustelun, huonon käyttäytymisen työpaikoilla, kelvottoman johtamisen ja kotikärhämät.

Tästä oli kyse pääsiäisenkin tapahtumissa. Jeesuksen teloituksen virallinen versio oli, että haluttiin turvata laki ja järjestys. Oikeasti uskonnolliset vallanpitäjät pelkäsivät valtansa puolesta, halusivat pelastaa nahkansa. Rumalle teolle muotoiltiin kaunis selitys.

Pääsiäisenä elämä voitti. Haluan uskoa, että elämä voittaa maailman nykymenossakin. Monet asiat murentavat tätä uskoa. Mutta silloin vasta olemme pulassa, jos lakkaamme uskomasta ja kadotamme toivomme.

Doppio Forza

Tapio Aaltonen

Doppio Forza oli teemana Keravalla pidetyssä seminaarissa. "Toinen tekeminen", kuten suomalaisempi muoto kuului. Hyvä seminaari, minäkin puhuin siellä.

Tämä Pertti Haukolan ja Keravan musiikkiopiston järjestämä tapahtuma nosti esille asian, josta taatusti puhutaan paljon tulevina vuosina. Monet meistä ovat leipätyömme rinnalla omistautuneet toiselle tekemiselle, joka täyttää huomattavan määrän ajankäyttöämme ja valtaa huomiostamme melkoisen osan. Se voi olla vaikkapa ajoittainen panostus tutkimuksen, kuten Sitran Mikko Kosonen kuvasi omaa tarinaansa. Tai se voi olla kuorolaulu, kuten TKK:n Miia Martinsuon tapauksessa.

Minun toinen tekemiseni on ollut musiikki ja laulu. Oli aika, jolloin harkitsin vakavasti laulajan uraa. Ehkä oli suomalaisen laulutaiteen onni, että valitsin toisin. En tiedä, oliko se samalla joidenkin muiden elämänalueiden onnettomuus, niiden joihin sitten lopulta suuntauduin. Joka tapauksessa: elin vuosien ajan kaksoiselämää. Hoidin melko vaativaa johtajantehtävää. Siinä rinnalla kehitin ääntäni, opiskelin yksinlauluohjelmistoa ja esiinnyin säännöllisesti. Näin jälkeenpäin ajatellen kuvittelen lauluharrastukseni hedelmöittäneen päivätyötäni. Se antoi minulle energiaa, ideoita, fyysistä kuntoa, kykyä tulkita tekstiä ja kanavan purkaa tunteitani.

Sitten tuli yrittäjyys, runsaat 10 vuotta sitten. Laulut jäivät. Piti hankkia asiakkaita, oppia uutta, tuotteistaa, kehittyä, verkottua ja kehittää yritystä.

Nyt olen päättänyt palata juurilleni. Maksoi mitä maksoi, alan taas laulaa. Itse asiassa olen jo aloittanut. Perustimme Novetokseen bändin ja aloin taas opiskella laulua.

Jotkut harrastavat tähtitiedettä, jotkut erotuomaritoimintaa, kirjoittamista, politiikkaa, tutkimusta, vierasta kulttuuria, gastronomiaa tai puutarhanhoitoa. Yleensä tämä toinen tekeminen antaa meille voimia, ei kuluta niitä.

Uudet ideat ja innovaatiot syntyvät, kun yhdistetään eri elämänalueita. Ura ja se yksi tekeminen ei ole kaikki, mitä elämä tarjoaa.