Kanervan synti: kärähtäminen

Tapio Aaltonen

Kanerva-keskustelu on ollut ristiriitaista. Mitä oikeastaan tapahtui? Mikä oli Ilkka Kanervan varsinainen moka? Miksi hänet syrjäytettiin?

Itse tekstiviestien vaihdosta ollaan kahta mieltä. Jotkut ajattelevat, että kaksi aikuista ihmistä voi lähettää toisilleen sanokaamme epäsovinnaisia viestejä, mikäli viestien vaihto perustuu molempien vapaaehtoiseen hyväksyntään ja on siis kahden aikuisen henkilön välistä vaihdantaa.

Jotkut taas katsovat, että vastuunalaisessa asemassa olevan henkilön tulee pidättyä lähettämästä muita kuin asiallisia ja sopiviksi katsottuja viestejä. Painopiste tässä on sanalla vastuunalainen - tavallinen rahvas voi lähettää myös leikkimieliseen peliin kuuluvia viestejä, mikäli vastaanottaja on leikissä mukana.

Kanervan erottamisen varsinainen syy ei kuitenkaan perustunut näiden vaihtoehtojen punnintaan. Ministerin ongelma oli siinä, että hän kärähti ja joutui mediamylläkän keskipisteeksi. Tietenkin raskauttavana pidetään puheenjohtaja Kataiselle annetun lupauksen pettämistä, mutta jos se olisi ollut erottamisen perimmäinen syy, Kanerva olisi lentänyt välittömästi asian tultua tietoon.

Ajatus menee siis suunnilleen näin: voimme tehdä epäsovinnaisiakin asioita, jos onnistumme pitämään ne salassa. Jos salassapito ei onnistu, olemme langenneet syntiin ja ansaitsemme rangaistuksen. Ennen ajateltiin, että Jumala hoiti synnintekijöiden rankaisemisen saatuaan tietoonsa tämän pahat teot - ja Jumalahan tiesi kaiken. Nyt rankaisijan tehtävä on delegoitu yleiselle mielipiteelle, jolla ei ole jumalallista kompetenssia saada selville salattuja asioita. Mutta aina joskus salaisuus rikkoutuu, ja pyövelin kirves heilahtaa.

Suurin mahdollinen rikkomuksemme on siis typeryys, kyvyttömyytemme peittää jälkemme. Kanerva lensi hyväuskoisuutensa takia, kun meni luottamaan Tukiaiseen. Se on tämän draaman juoni. Politiikka elää julkisuuden arvostuksesta tai tuomiosta.

Normaalin ihmisen elämään kuuluvat myös salaisuudet. Hänellä ovat paheensa, jotka jotkut ovat viattomia ja jotkut isompia. Hän tekee mokan, jota ei toivo näkevänsä Hymyn sivuilla. Hän asettelee sanansa joskus sopimattomasti, kaunistelee asioita omaksi edukseen, on epätarkka tehdessään matkalaskun, pikkuhuijaa verotietoja antaessaan, ajaa ylinopeutta kun kiinnijäämisen riski on pieni, on puolisolleen uskoton, päästelee valkoisia tai mustia valheita. Jos ei tee mitään näistä, niin ainakin ajattelee asioita, joita ei sanoisi ääneen. Ja teothan lähtevät ajatuksista.

Olisiko toivottavaa, että meillä ei olisi lainkaan salaisuuksia? Se voisi helpottaa elämää. Mutta täydellinen Orwellilainen läpinäkyvyys voisi olla ahdistavaa ja tylsää. Epäilen jopa, että se voisi johtaa suuriin mielenterveysongelmiin.

En kannata väärin tekemistä - liputan vastuullisen ja eettisen elämän puolesta ja vaadin sitä ensimmäisenä itseltäni. En myöskään kannata sitä, että kaikkien salaisuuksieni pitäisi tulla yleiseen tietoon - käsittelen ne muilla foorumeilla saadakseni sielulleni tasapainon.

Ennen kaikkea: jotain pinnallista ja jopa vaarallista on siinä, että suurimmaksi (ja ainoaksi) rikkomukseksemme tulee kärähtäminen. Etiikka on enemmän ja muuta kuin julkisuuden hallintaa.