Tapio ihmettelee

Tapio Aaltonen

Ilmastonmuutos kiihtyy, Nokia lopettaa Saksassa, StoraEnso ja Suomen valtio saavat kyytiä Kemijärvellä, maailmantaloutta uhkaa kriisi, Kaisa Varis ja Jere Karalahti ovat vastatuulessa, Porin Ässät rämpii, eikä hiihtoladuille ole juuri ollut asiaa täällä Etelä-Suomessa. Kaiken lisäksi olen nukkunut huonosti viime yöt, mikä ei välttämättä johdu ilmastonmuutoksesta.

Onneksi on olemassa Facebookin turvallinen maailma. Päätin hakeutua sinne ja hankkia itselleni Ystäviä. Olin lukenut, että kaiken alkukappaleessa mainitun lisäksi maailma on jakautumassa kahtia: vanhempaan facebookittomaan, linkedIdittömään ja habbottomaan sukupolveen sekä feissailevaan, linkittyvään ja habboiseen polveen. Edellinen alkaa auttamatta olla pihalla.

Päätin kiskaista irtioton omasta sukupolvestani, vaihtaa leiriä ja laittaa profiilini Facebookiin. Lähetin kutsun muutamille kymmenille, joista välittömästi jokunen rekisteröityi ystäväkseni. Nyt minulla on siis rekisteröityjä ja rekisteröitymättömiä ystäviä. Joidenkin ystävieni kanssa elän ikään kuin avosuhteessa. Jotkut taas ovat virallisia. He ovat laillistaneet suhteemme liittymällä verkostooni.

Ennen vanhaan ajateltiin, että ystävä tunnettiin hädässä. Nyt ystävä tunnetaan netissä. Kumpaan ystäväjoukkoon tukeudun, kun hätä iskee? Voinko enää laskea mitään niiden varaan, jotka ovat laiminlyöneet rekisteröitymisensä, vaikka nimenomaan olen kehottanut heitä rekisteröitymään? Koostuuko varsinainen turvaverkkoni ihmisistä, jotka Facebook on virallisesti julistanut ystävikseni? Vai onko varsinainen siteemme yhä epävirallisissa yhteisissä kokemuksissa, jaetuissa tunteissa ja muussa epävirallisessa?

Siksi kerroin Facebook-sivullani, että "Tapio ihmettelee". Pentti puolestaan kertoi olevansa vähän stressaantunut. Toinen ystäväni Ville sanoi olevansa pottuuntunut tälle pohjoisen kaamokselle (vapaa lainaus). Ei ihme, sillä hän oli juuri tullut kotiin Thaimaasta, jossa hän oli minun ja seitsemän muun sukulaisen kanssa. Kaikkien muiden rekisteröityjen ystävieni virallisia fiiliksiä en ole vielä ehtinyt tarkistaa.

Olen nyt osittain täyttänyt kriteerin, jonka perusteella en ole kasvoton enkä kirjaton enkä enää koko aikaa pihalla. Habbohotelli odottaa vuoroaan. Sille voi tulla tarvetta piankin, mikäli kylmän reaalimaailman hyökkäykset voimistuvat edelleen, ja pitää siirtyä kokonaan sisätiloihin.

Facebook vie tässä vaiheessa ajastani vain jonkun promillen, mikä on huomattavan vähän verrattuna siihen, miten paljon Jyrki Kasvi panostaa kyseiseen mediaan. Onneksi käyttämäni promillet tulevat takaisin moninkertaisena ajansäästönä. Enää ei tarvitse ihan kaikille vastata, kun kysyvät kuulumisia. Kehotan menemään feissiin. Rekisteröidyt ystävät eivät enää edes vaivaa minua sellaisilla trivialiteeteilla kuin kuulumisten ei-virtuaalisella utelulla. Vuositasolla ajansäästö on melkoinen.

Miten tämä kaikki liittyy alkukappaleessa mainittuihin seikkoihin? Kun kaikki kysely, utelu ja meteli tapahtuu netissä, StoraEnso voisi lopettaa loputkin sellutehtaansa ja myydä ne Nokialle, mikä saattaisi vahvistaa maailmantaloutta ja heikentää ilmastonmuutoksen vahvistumista. Ässät rämpisi edelleen, ja hiihtelemään voisi mennä virtuaalisesti.

Jatkan yhä ihmettelyä. Ihmettelyn loppumisesta kerron aikanaan Facebookin ilmoitustaulullani.

Mustan Joutsenen joulu

Tapio Aaltonen

Tämän joulun kirjani on ollut Nassim Nicholas Talebin Musta Joutsen. Sen alaotsikko kuuluu "Erittäin epätodennäköisen vaikutus".

Ilman ystävän apua en olisi osannut poimia kirjaa Akateemisesta. Kai Ekholm sen minulle vinkkasi. Kun vinkkaaja oli Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja ja vielä professorismies, ostin saman tien kaksi.

Libanonilaissyntyinen Taleb teki ensin uran pörssimeklarina ja siirtyi vähitellen tiedehenkilöksi tutkimaan epätodennäköisyyksiä. Kirja alkaa sanoin: "Ennen Australian löytämistä Vanhan maailman ihmiset olivat vakuuttuneet, että kaikki joutsenet olivat valkoisia, ja uskomus oli kiistaton, sillä empiiriset todisteet näyttivät vahvistavan sen kertakaikkisesti." Taleb kutsuu Mustaksi Joutseneksi erittäin epätodennäköistä tapahtumaa, jota siis ei osata ennustaa. Moni sellainen on vaikuttanut syvästi ihmis- tai kansakunnan kehitykseen, kuten penisilliinin keksiminen, ensimmäinen maailmansota, 11.9.2001, New Yorkin pörssiromahdus, kotoinen pankkikriisimme ja viimeksi Jokelan traaginen tapahtuma. Yksilötasolla tai organisaatioissa tämän kaltaisia lintuja lentää jatkuvasti.

Elämme siinä järkyttävässä luulossa, että mennyttä tarkastelemalla voisimme ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mustat Joutsenet torpedoivat ennustuksemme yhä uudelleen.

Mutta lukekaa kirja, älkääkä hermostuko suomennokseen. Terra Cognitalla on arvokas missio: saada tärkeitä tiedekirjoja suomalaisten lukijoiden käyttöön - nopeasti, tässä tapauksessa jo alkuperäisteoksen julkaisuvuonna eli 2007. Nopeudella ja kustannustehokkuudella on hintansa, panovihreitä ja kömpelyyksiä olisi voinut olla edes vähän vähemmän. Mutta tässä tapauksessa tämänkin hinnan on valmis maksamaan, jos haluaa ahmia tekstinsä suomeksi. Tosin luulen, että hankin syventävää lukukertaa varten Black Swanin.

Taleb kertoo kahdesta maakunnasta. Mediokristan on lukujen ja määritelmien maa, jossa kellokäyrät ja tilastolliset keskiarvot dominoivat. Jos valitaan summamutikassa tuhat ihmistä eri puolilta maailmaa ja lasketaan heidän varallisuutensa yhteen, saadaan näppärästi tarkka kuva ihmisten keskimääräisestä taloudellisesta tilanteesta. Mutta entä jos joukkoon olisi eksynyt Bill Gates? Kertoisiko keskiarvo enää mitään? Gates luultavasti edustasi 99,9 prosenttia koko joukon varallisuudesta.

Näitä Gatesejä, poikkeavia ilmiöitä, Mustia Joutsenia, tulee vastaa maassa nimeltä Extremistan. Siellä historia tekee ajoittain suuria loikkia. Sattuma puuttuu peliin. Vanha tieto ei ennusta tulevaisuutta. Voittaja voi viedä kaiken. Mittakaavoille ei ole niin paljon käyttöä kuin Mediokristanissa. Kaoottisuutta ja sumeaa tietoa arvostetaan.

Mediokristanissa huijaamme itseämme ja toisiamme jatkuvasti. Kuvittelemme tietävämme jotain, josta meillä oikeasti ei ole aavistustakaan. Luomme teorioita syy-seuraussuhteista, koska primitiiviset ajattelurakenteemme on ohjattu tekemään niin. Jokaisen poikkeaman ymppäämme vanhaan teoriaan tai sitten rakennamme häthätää uuden teorian, koska meidän on vaikea lausua lausetta: "En tiedä."

Työelämä ja johtaminen on täynnä Mediokristan-kieltä. "Muutokset toteutetaan näin." "Tuloskortti kuvaa strategiaamme." "Meidän on vahvistettava markkinaosuuttamme." "Henkilöstö on suuri kuluerä." "Seuraavan kvartaalin aikana ongelma on ratkaistava." Ja niin edelleen. Sitten tapahtuu jotain, jota astrologit ja muut analyytikot eivät osanneet ennustaa.

Ensimmäinen joulu oli Musta Joutsen, marginaali-ilmiö. Kuka olisi voinut aavistaa, että tallin pahnoilla lannan lemussa makaava lapsi olisi joskus ihmiskunnan suurimpia vaikuttajia?

Etiikka näkyy arjessa

Tapio Aaltonen

Tämän sunnuntaiaamun vietin rituaalinomaisesti lukien viikon aikana tulleet lehdet sekä tietysti Sunnuntaihesarin. Joskus käy niin, että jokainen luettu lehti tuntuu antavan valoa siihen, mitä juuri silloin mietin. Niin kävi tänäänkin.

Olen miettinyt johtamisen etiikkaa. Eettinen johtaja -07 -kilpailun voittajat julistettiin menneellä viikolla, eikä etiikkateema ole jättänyt minua rauhaan. Etiikasta puhutaan, mutta jostain syystä tietoiset eettiset valinnat laahaavat jälkijunassa. Ratkaisuja tehdään vasta, kun on pakko.

Tästä kirjoitti Hesarin Vieraskynässä Maria Joutsenvirta, joka oli saanut kimmokkeen asiaansa eläinaktivistien videokampanjasta. Sika- ja broilerivideoissa ei lopultakaan ollut kyse laillisuudesta vaan ihmisten moraalitajusta. Mitä kansalaiset pitävät hyväksyttävänä tai vääränä? Yrityksillä ei missään vaiheessa ole varaa erkaantua yleisestä moraalikäsityksestä. Ei silloinkaan, kun ne noudattavat viimeiseen saakka lain kirjainta. Jos ne erkaantuvat, niin noutaja saapuu.

Yleisen moraalitajun kannalta mielenkiintoinen case on huumepoliisien ja Jari Aarnion tapaus, josta samainen lehti kertoi laajasti sunnuntaisivuillaan. Rikollisten etsijät joutuvat väistämättä katsomaan pikkurikkeitä läpi sormien, mikäli se auttaa heitä saamaan suuret rikolliset kiikkiin. Moraalinen toiminta on aina asioiden painoarvon punnitsemista. Vain harvoin ollaan tilanteessa, jossa on yksi totuus ja yksi tapa toimia. Kirjanpidossa pienikin desimaali on tärkeä, kuten tiedämme. Arkielämässä desimaalipilkun paikka on hahmotettava käyttäen harkintaa, kokonaisnäkemystä ja kohtuuden tajua. Veikkaan yleisen mielipiteen kääntyvät huumepoliisien tueksi - ellei sitten esille tule muuta kuin että pikkurikkeitä on katsottu läpi sormien, kun on ollut mahdollisuus päästä isojen konnien jäljille.

Suomen Kuvalehti kertoi miesten arvoista. Göte Nyman ja Pauli Puohiniemi pohtivat perimiehen elämää. Nuoret tarvitsevat aikuisen miehen mallia, jota he saavat vaikkapa hirviporukoissa: "Nuori metsästäjä ei voi tehdä, mitä itse haluaa. Porukassa etenee, kun käyttäytyy ja metsästää fiksusti. Seura suojaa ja sosiaalistaa jäseniään." Lause johtaa meidät eettisen kulttuurin lähteille. Kokeneiden johtajien on erityisen huolella annettava mallia vastuullisesta käyttäytymisestä.

Sama artikkeli totesi, että "miehen tunne on teko". "Mies saattaa osoittaa rakkautta vaimolleen ostamalla kotiin taulutelevision. Tätä tekoa ei tunnisteta välttämättä tunteeksi." Suomalainen johtaja ei ehkä ole maailman paras puhumaan etiikastaan. Mutta toiminnan tasolla hän voisi hyvinkin olla paras. Mikäli hän oikeasti haluaa.

Talouselämässä Sitran Mikko Kosonen puhui innovatiivisuudesta. "Olen alkanut arvostaa ruotsalaisten tapaa höpöttää päiväkausia."

Nyt uskalla itsekin sanoa sen ääneen. Meillä on opittavaa ruotsalaisilta. Mikä ei tarkoita sitä, etteikö ruotsalaisilla olisi opittavaa meiltä. Eettisen toiminnan kannalta on erityisen tärkeää, että opimme diskuteeraamaan. Kunnon päätös tarvitsee taustakseen kunnon dialogia, toisten ymmärtämistä.

Jottei tästä tulisi sunnuntaipäivän lehtikatsausta, niin jätän kommentoimatta muut lehdet, vaikka tekisi mieli kertoa, mitä Jukka Viinanen kertoi Orionin asikaslehdessä organisaation arvojen luovuttamattomasta pyhyydestä.

Pirkko-vaimoni on Islannissa. "Viktor-vauva on ihana", hän kertoi tänään puhelimessa. Matka ei ollut ihan yhtä ihana kuin pojanpoika. Atlantin yllä raivoava myrsky teki menomatkasta yli vuorokauden mittaisen. Toivottavasti paluumatka menee joutuisammin.