Aivot – huippu-urheilijan tärkein lihas

Suomen olympiajoukkue ei urheilupsykologeja kaipaa. Tähän tyyliin otsikoi Urheiluruutu hetki sitten. Urheilupsykologian professori Jarmo Liukkonen kertoi, että Norjan mäkijoukkueella on joka hetki kaksi henkistä valmentajaa urheilijoiden käytettävissä. Suomen olympiajoukkueella ei yhtään.

Juolahti mieleen, että Suomikin voisi jatkossa hyötyä nykyistä systemaattisemmasta henkisestä valmennuksesta. Mitä lähempänä maailman huippua kilpaillaan, sitä varmemmin ratkaisu tapahtuu pääkopan sisällä. Aivot ovat siinä vaiheessa urheilijan tärkein lihas.

Henkisen valmennuksen tulee olla osa harjoittelua jo nuoresta alkaen, kuten Liukkonen korosti. Katastrofin keskellä ei henkisellä puolellakaan voi isoja tehdä, jos henkiset lihakset ovat jääneet fyysisten puristukseen. Kyse on pitkäjänteisestä työstä.

Kiprusoff teki harmillisen ja harvinaisen virheen, ja USA rokotti. Tekevälle sattuu. Siitä alkoi Suomen kymmenen minuutin painajainen. ”Jäikö tuo virhe alitajuntaan”, pohti päävalmentaja Jukka Jalonen ja tiesi itsekin, että jäi. Henkisesti vahva joukkue panee takaiskun välittömästi aivojensa tallelokeroon ja jatkaa omaa peliään, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Suomi ei ollut siinä tilanteessa henkisesti vahva joukkue.

Henkisellä valmennuksella on käyttöä myös urheilun ulkopuolella. Miten paljon yritysjohtajat tai poliittinen johto käyttävät henkistä sparrausta? Monilla huippujohtajilla ovat valmentajansa, ajattelukumppaninsa, coachinsa. Jotkut yritykset ovat tehneet tämän tyyppisestä valmennuksesta firman normaalin käytännön. Ne ovatkin huipulla. Tai aikovat olla siellä.

Pitääkö tilanteen olla 6-0, ennen kuin tajuamme tarvitsevamme henkistä valmennusta?

Tänä jouluna naura syyllisyydelle

Jouluna kuuluu päivitellä kiirettä, paljoa ostamista, joulun sanoman unohtamista, joulukorttipakkoa ja lahjojen ostamisen velvoitteita. Aatonaattona iskee vielä syyllisyys, kun tulee kortti henkilöltä, jolle ei itse ole lähettänyt korttia, ja joulun jälkeen menevä kortti tuntuisi paikkailulta. Joululauluissa puhutaan rakkaudesta, ja sielunsa sopukoissa huomaa olleensa hankala lähimmäinen ja työkaveri.

Tätä siis päivitellään. Joskus kirkossakin pappi on vihjannut, että sinne voisi mennä muulloinkin kuin jouluna.

Jouluun valmistautuminen on syyllistämisen ja syyllisyyden juhlaa.

En aio osallistua päivittelijöiden kuoroon, en syyllistää ketään enkä syyllistyä mistään enkä mihinkään.

Pidä siis kiirettä, se virkistää aivotoimintaasi ja suuntaa ajatuksesi pois vaivoistasi. Myöhään jouluaattoiltana nautit sitäkin enemmän, kun saat lopulta vain olla.

Osta tavaroita, myös turhia. Joku on saanut palkkansa niiden tekemisestä, Suomessa ja Kiinassa. Myös kauppiaat ja heidän työntekijänsä tarvitsevat palkkansa. Nauti hetkestä, kun annat pankki- tai luottokorttisi kassalle. Rahan kerääminen ei ole tärkeintä elämässä.

Joulun sanoman voit rauhassa unohtaa. Olemme unohtaneet sen vuoden mittaan muutenkin. On paljon tärkeämpää, että itse emme tule unohdetuiksi. Jeesus-lapsi, joka on jo ehtinyt kasvaa aikuiseksi, muistaa meidät ja ajattelee meitä hyväntahtoisesti. Hän ei ole kirjoittanut ensimmäistäkään valituskolumnia tai -virttä hengessä ”Laps´ hankeen hukkuu, unhottuu”.

Lähetä joulukortteja tai ole lähettämättä. Jos joku loukkaantuu, kun ei saa sinulta korttia, se on hänen kasvunpaikkansa, ei sinun. Anna hänen tuntea iloa siitä, että on lähettänyt korttinsa pyyteettömästi ilman toivetta vastakortista.

Tietenkin olet ollut hankala aina välillä. Kuka ei olisi? Joulun idea ei ole piikitellä ihmisiä heidän heikkouksiensa tähden. Sen ideana on muistuttaa, että riitämme tällaisina. Ihminen epäonnistuu välillä. Jos pinnasi kiristyy jouluvalmisteluiden aikana, anna kiristyä, et kuitenkaan voi sille mitään. Saat sitten hyvän syyn mennä kumppanisi luokse ja sanoa, että ”ei se, kulta, sinusta johtunut”.

Joulun tarpeettomin krääsä on syyllisyys. Naura sille. Heitä se pois. Unohda se. Hymyile itsellesi. Jumalakin hymyilee sinulle.

Emergenssi

Olen alkanut käyttää uutta sanaa. Tosin ennenkin olen tuntenut sen englannin kielen pohjalta. Samoin ranskassa esiintyy sana émergence. Asioita pulpahtelee pinnalle, tulee näkyviin, ilmaantuu.

Fysiikassa sanaa käytetään kuvaamaan laadullista muutosta, kuten kirja Monimutkaisuus kuvaa. Enqvistin ja emergenssin lisäksi kaksi muuta tärkeää e-alkuista sanaa ovat energia ja entropia, joiden sisältöä en rupea selittämään, en vaikka osaisin.

Emergenssiä on vaikea suomentaa. Valtosen Olli puhuu nahan luomisesta, mikä on kuvaava ilmaisu. Minua viehättää sana kehkeytyminen. Asiat kehkeytyvät. Luovien yhteisöjen piirre on kehkeytyvyys.

Teemaa on tutkittu tieteellisesti myös fysiikan ulkopuolella. Pirjo Ståhle puhuu itseuudistumisesta ja itseorganisoitumisesta. Spontaanin ja luovan prosessin yksi piirre on, että se tuottaa paljon turhaa. Siinä vaiheessa tosin emme tiedä, mikä on turhaa ja mikä hyödyllistä.

Organisaatioiden maailmassa kyse on radikaalista uudelleen ajattelusta. Vallitsevan ajattelun mukaan hommat on hoidettava suunnitelmallisesti, strategisesti, organisoidusti ja järjestyksessä. Isot muutokset näyttävät kuitenkin toteutuvan emergenttisesti, kehkeytyvästi. Linux ei ole kenenkään ohjattavissa, ja kuitenkin siitä on kehkeytynyt merkittävä vaihtoehto Windowsille. Wikipediaa ei johda kukaan, muttei senkään merkittävyyttä voi kiistää.

Emergenttisissä prosesseissa lopputulemaa ei määritellä etukäteen. Niissä luodaan foorumeita, joissa ajatukset kiihdyttävät uusia ajatuksia, ja vastakohtaisuuksista syntyy uudenlaisia kombinaatioita. Heitetään kehiin ärsyke ja katsotaan, mitä siitä syntyy.

Kaaosteoria on tälle sukua. Tosin kaaos sinänsä ei johda uudistumiseen. Myös systeemiset mallit edustavat emergenttisiä prosesseja.

Olen siis oppinut käyttämään uutta sivistyssanaa. Sanoilla voi keikaroida, mutta nyt puhun totisinta totta. On aika lakata uskomasta viisivuotissuunnitelmiin ja niiden jälkeläisiin, joita organisaatioiden maailma on täynnä. On aika katsoa, mitä kehkeytyy, kun lakkaamme pingottamasta, päsmäämästä ja pakottamasta.