Jouluna kuuluu päivitellä kiirettä, paljoa ostamista, joulun sanoman unohtamista, joulukorttipakkoa ja lahjojen ostamisen velvoitteita. Aatonaattona iskee vielä syyllisyys, kun tulee kortti henkilöltä, jolle ei itse ole lähettänyt korttia, ja joulun jälkeen menevä kortti tuntuisi paikkailulta. Joululauluissa puhutaan rakkaudesta, ja sielunsa sopukoissa huomaa olleensa hankala lähimmäinen ja työkaveri.
Tätä siis päivitellään. Joskus kirkossakin pappi on vihjannut, että sinne voisi mennä muulloinkin kuin jouluna.
Jouluun valmistautuminen on syyllistämisen ja syyllisyyden juhlaa.
En aio osallistua päivittelijöiden kuoroon, en syyllistää ketään enkä syyllistyä mistään enkä mihinkään.
Pidä siis kiirettä, se virkistää aivotoimintaasi ja suuntaa ajatuksesi pois vaivoistasi. Myöhään jouluaattoiltana nautit sitäkin enemmän, kun saat lopulta vain olla.
Osta tavaroita, myös turhia. Joku on saanut palkkansa niiden tekemisestä, Suomessa ja Kiinassa. Myös kauppiaat ja heidän työntekijänsä tarvitsevat palkkansa. Nauti hetkestä, kun annat pankki- tai luottokorttisi kassalle. Rahan kerääminen ei ole tärkeintä elämässä.
Joulun sanoman voit rauhassa unohtaa. Olemme unohtaneet sen vuoden mittaan muutenkin. On paljon tärkeämpää, että itse emme tule unohdetuiksi. Jeesus-lapsi, joka on jo ehtinyt kasvaa aikuiseksi, muistaa meidät ja ajattelee meitä hyväntahtoisesti. Hän ei ole kirjoittanut ensimmäistäkään valituskolumnia tai -virttä hengessä ”Laps´ hankeen hukkuu, unhottuu”.
Lähetä joulukortteja tai ole lähettämättä. Jos joku loukkaantuu, kun ei saa sinulta korttia, se on hänen kasvunpaikkansa, ei sinun. Anna hänen tuntea iloa siitä, että on lähettänyt korttinsa pyyteettömästi ilman toivetta vastakortista.
Tietenkin olet ollut hankala aina välillä. Kuka ei olisi? Joulun idea ei ole piikitellä ihmisiä heidän heikkouksiensa tähden. Sen ideana on muistuttaa, että riitämme tällaisina. Ihminen epäonnistuu välillä. Jos pinnasi kiristyy jouluvalmisteluiden aikana, anna kiristyä, et kuitenkaan voi sille mitään. Saat sitten hyvän syyn mennä kumppanisi luokse ja sanoa, että ”ei se, kulta, sinusta johtunut”.
Joulun tarpeettomin krääsä on syyllisyys. Naura sille. Heitä se pois. Unohda se. Hymyile itsellesi. Jumalakin hymyilee sinulle.
19.12.2009
Tänä jouluna naura syyllisyydelle
at 03:46
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti