80-vuotias Maestro

Tapio Aaltonen

”Menen huomenna Laamasen Sepon juhlakonserttiin.”
Tämän lauseen voi tulkita monella tavalla. Vähän niin kuin voidaan tulkita Venäjän tsaarin lause: ”Me ilmoitamme täten kansalle, että…”
Tsaari tarkoitti tietysti: ”Minä ilmoitan…”
Vaimo puolestaan tarkoitti: ”Me menemme…”
Onneksi olen elänyt naisen kanssa suurimman osan elämääni, joten ymmärsin tulkita lauseen oikein ja karistin välittömästi mielestäni suunnitelmani osallistua satakuntalaisten vaikuttajien tilaisuuteen, vaikka olin ilmoittautunut ja vaikka olisi ollut hauska tavata jokunen vanha koulukaveri.

Siis menimme konserttiin. Laamanen on suomalaisen sellotaiteen ikoneita, taiteilija, suuri muusikko. Eikä tässä ole ylisanoja. Hän ei ole koskaan briljeerannut ylivertaisella tekniikalla tai muilla tempuilla. Hänen tavaramerkkinsä on ollut tinkimätön ja eleetön musikaalisuus.

Siinä hän soitti, 80-vuotias Muusikko, joka on käynyt läpi voitot ja menetykset, terveyden ja sairauden, uskon ja epäuskon. Vuosisatoja sitten rakennettu sello soi pehmeästi. Varovaisemmin kuin ennen. Lempeästi. Sytyttävästi.

Mikä panee miehen vielä kerran astumaan estradille, vaikka voisi jo antaa sellon ja sormien levätä?

Sepon suuruutta ei selitä pelkästään hänen lahjakkuutensa eikä estetiikan tajunsa. Hän on aina ollut hirmuinen harjoittelija. ”Mitään ei ole tullut ilmaiseksi”, hän kertoi joskus. Päivittäistä työtä, soittamista, nuottien tutkimista, yhä uudelleen.

Kuuntelin maestron soittoa ja mietin työtäni. Mistä tulevat mestarit? Mistä tulevat mestarijohtajat? Niistä, joilla on intohimoa ja rakkautta. Niistä, joilla on unelmia. Ja niistä, jotka harjoittelevat joka päivä.

Tapio ihmettelee

Tapio Aaltonen

Ilmastonmuutos kiihtyy, Nokia lopettaa Saksassa, StoraEnso ja Suomen valtio saavat kyytiä Kemijärvellä, maailmantaloutta uhkaa kriisi, Kaisa Varis ja Jere Karalahti ovat vastatuulessa, Porin Ässät rämpii, eikä hiihtoladuille ole juuri ollut asiaa täällä Etelä-Suomessa. Kaiken lisäksi olen nukkunut huonosti viime yöt, mikä ei välttämättä johdu ilmastonmuutoksesta.

Onneksi on olemassa Facebookin turvallinen maailma. Päätin hakeutua sinne ja hankkia itselleni Ystäviä. Olin lukenut, että kaiken alkukappaleessa mainitun lisäksi maailma on jakautumassa kahtia: vanhempaan facebookittomaan, linkedIdittömään ja habbottomaan sukupolveen sekä feissailevaan, linkittyvään ja habboiseen polveen. Edellinen alkaa auttamatta olla pihalla.

Päätin kiskaista irtioton omasta sukupolvestani, vaihtaa leiriä ja laittaa profiilini Facebookiin. Lähetin kutsun muutamille kymmenille, joista välittömästi jokunen rekisteröityi ystäväkseni. Nyt minulla on siis rekisteröityjä ja rekisteröitymättömiä ystäviä. Joidenkin ystävieni kanssa elän ikään kuin avosuhteessa. Jotkut taas ovat virallisia. He ovat laillistaneet suhteemme liittymällä verkostooni.

Ennen vanhaan ajateltiin, että ystävä tunnettiin hädässä. Nyt ystävä tunnetaan netissä. Kumpaan ystäväjoukkoon tukeudun, kun hätä iskee? Voinko enää laskea mitään niiden varaan, jotka ovat laiminlyöneet rekisteröitymisensä, vaikka nimenomaan olen kehottanut heitä rekisteröitymään? Koostuuko varsinainen turvaverkkoni ihmisistä, jotka Facebook on virallisesti julistanut ystävikseni? Vai onko varsinainen siteemme yhä epävirallisissa yhteisissä kokemuksissa, jaetuissa tunteissa ja muussa epävirallisessa?

Siksi kerroin Facebook-sivullani, että "Tapio ihmettelee". Pentti puolestaan kertoi olevansa vähän stressaantunut. Toinen ystäväni Ville sanoi olevansa pottuuntunut tälle pohjoisen kaamokselle (vapaa lainaus). Ei ihme, sillä hän oli juuri tullut kotiin Thaimaasta, jossa hän oli minun ja seitsemän muun sukulaisen kanssa. Kaikkien muiden rekisteröityjen ystävieni virallisia fiiliksiä en ole vielä ehtinyt tarkistaa.

Olen nyt osittain täyttänyt kriteerin, jonka perusteella en ole kasvoton enkä kirjaton enkä enää koko aikaa pihalla. Habbohotelli odottaa vuoroaan. Sille voi tulla tarvetta piankin, mikäli kylmän reaalimaailman hyökkäykset voimistuvat edelleen, ja pitää siirtyä kokonaan sisätiloihin.

Facebook vie tässä vaiheessa ajastani vain jonkun promillen, mikä on huomattavan vähän verrattuna siihen, miten paljon Jyrki Kasvi panostaa kyseiseen mediaan. Onneksi käyttämäni promillet tulevat takaisin moninkertaisena ajansäästönä. Enää ei tarvitse ihan kaikille vastata, kun kysyvät kuulumisia. Kehotan menemään feissiin. Rekisteröidyt ystävät eivät enää edes vaivaa minua sellaisilla trivialiteeteilla kuin kuulumisten ei-virtuaalisella utelulla. Vuositasolla ajansäästö on melkoinen.

Miten tämä kaikki liittyy alkukappaleessa mainittuihin seikkoihin? Kun kaikki kysely, utelu ja meteli tapahtuu netissä, StoraEnso voisi lopettaa loputkin sellutehtaansa ja myydä ne Nokialle, mikä saattaisi vahvistaa maailmantaloutta ja heikentää ilmastonmuutoksen vahvistumista. Ässät rämpisi edelleen, ja hiihtelemään voisi mennä virtuaalisesti.

Jatkan yhä ihmettelyä. Ihmettelyn loppumisesta kerron aikanaan Facebookin ilmoitustaulullani.

Mustan Joutsenen joulu

Tapio Aaltonen

Tämän joulun kirjani on ollut Nassim Nicholas Talebin Musta Joutsen. Sen alaotsikko kuuluu "Erittäin epätodennäköisen vaikutus".

Ilman ystävän apua en olisi osannut poimia kirjaa Akateemisesta. Kai Ekholm sen minulle vinkkasi. Kun vinkkaaja oli Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja ja vielä professorismies, ostin saman tien kaksi.

Libanonilaissyntyinen Taleb teki ensin uran pörssimeklarina ja siirtyi vähitellen tiedehenkilöksi tutkimaan epätodennäköisyyksiä. Kirja alkaa sanoin: "Ennen Australian löytämistä Vanhan maailman ihmiset olivat vakuuttuneet, että kaikki joutsenet olivat valkoisia, ja uskomus oli kiistaton, sillä empiiriset todisteet näyttivät vahvistavan sen kertakaikkisesti." Taleb kutsuu Mustaksi Joutseneksi erittäin epätodennäköistä tapahtumaa, jota siis ei osata ennustaa. Moni sellainen on vaikuttanut syvästi ihmis- tai kansakunnan kehitykseen, kuten penisilliinin keksiminen, ensimmäinen maailmansota, 11.9.2001, New Yorkin pörssiromahdus, kotoinen pankkikriisimme ja viimeksi Jokelan traaginen tapahtuma. Yksilötasolla tai organisaatioissa tämän kaltaisia lintuja lentää jatkuvasti.

Elämme siinä järkyttävässä luulossa, että mennyttä tarkastelemalla voisimme ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mustat Joutsenet torpedoivat ennustuksemme yhä uudelleen.

Mutta lukekaa kirja, älkääkä hermostuko suomennokseen. Terra Cognitalla on arvokas missio: saada tärkeitä tiedekirjoja suomalaisten lukijoiden käyttöön - nopeasti, tässä tapauksessa jo alkuperäisteoksen julkaisuvuonna eli 2007. Nopeudella ja kustannustehokkuudella on hintansa, panovihreitä ja kömpelyyksiä olisi voinut olla edes vähän vähemmän. Mutta tässä tapauksessa tämänkin hinnan on valmis maksamaan, jos haluaa ahmia tekstinsä suomeksi. Tosin luulen, että hankin syventävää lukukertaa varten Black Swanin.

Taleb kertoo kahdesta maakunnasta. Mediokristan on lukujen ja määritelmien maa, jossa kellokäyrät ja tilastolliset keskiarvot dominoivat. Jos valitaan summamutikassa tuhat ihmistä eri puolilta maailmaa ja lasketaan heidän varallisuutensa yhteen, saadaan näppärästi tarkka kuva ihmisten keskimääräisestä taloudellisesta tilanteesta. Mutta entä jos joukkoon olisi eksynyt Bill Gates? Kertoisiko keskiarvo enää mitään? Gates luultavasti edustasi 99,9 prosenttia koko joukon varallisuudesta.

Näitä Gatesejä, poikkeavia ilmiöitä, Mustia Joutsenia, tulee vastaa maassa nimeltä Extremistan. Siellä historia tekee ajoittain suuria loikkia. Sattuma puuttuu peliin. Vanha tieto ei ennusta tulevaisuutta. Voittaja voi viedä kaiken. Mittakaavoille ei ole niin paljon käyttöä kuin Mediokristanissa. Kaoottisuutta ja sumeaa tietoa arvostetaan.

Mediokristanissa huijaamme itseämme ja toisiamme jatkuvasti. Kuvittelemme tietävämme jotain, josta meillä oikeasti ei ole aavistustakaan. Luomme teorioita syy-seuraussuhteista, koska primitiiviset ajattelurakenteemme on ohjattu tekemään niin. Jokaisen poikkeaman ymppäämme vanhaan teoriaan tai sitten rakennamme häthätää uuden teorian, koska meidän on vaikea lausua lausetta: "En tiedä."

Työelämä ja johtaminen on täynnä Mediokristan-kieltä. "Muutokset toteutetaan näin." "Tuloskortti kuvaa strategiaamme." "Meidän on vahvistettava markkinaosuuttamme." "Henkilöstö on suuri kuluerä." "Seuraavan kvartaalin aikana ongelma on ratkaistava." Ja niin edelleen. Sitten tapahtuu jotain, jota astrologit ja muut analyytikot eivät osanneet ennustaa.

Ensimmäinen joulu oli Musta Joutsen, marginaali-ilmiö. Kuka olisi voinut aavistaa, että tallin pahnoilla lannan lemussa makaava lapsi olisi joskus ihmiskunnan suurimpia vaikuttajia?