23.11.2009

Emergenssi

Olen alkanut käyttää uutta sanaa. Tosin ennenkin olen tuntenut sen englannin kielen pohjalta. Samoin ranskassa esiintyy sana émergence. Asioita pulpahtelee pinnalle, tulee näkyviin, ilmaantuu.

Fysiikassa sanaa käytetään kuvaamaan laadullista muutosta, kuten kirja Monimutkaisuus kuvaa. Enqvistin ja emergenssin lisäksi kaksi muuta tärkeää e-alkuista sanaa ovat energia ja entropia, joiden sisältöä en rupea selittämään, en vaikka osaisin.

Emergenssiä on vaikea suomentaa. Valtosen Olli puhuu nahan luomisesta, mikä on kuvaava ilmaisu. Minua viehättää sana kehkeytyminen. Asiat kehkeytyvät. Luovien yhteisöjen piirre on kehkeytyvyys.

Teemaa on tutkittu tieteellisesti myös fysiikan ulkopuolella. Pirjo Ståhle puhuu itseuudistumisesta ja itseorganisoitumisesta. Spontaanin ja luovan prosessin yksi piirre on, että se tuottaa paljon turhaa. Siinä vaiheessa tosin emme tiedä, mikä on turhaa ja mikä hyödyllistä.

Organisaatioiden maailmassa kyse on radikaalista uudelleen ajattelusta. Vallitsevan ajattelun mukaan hommat on hoidettava suunnitelmallisesti, strategisesti, organisoidusti ja järjestyksessä. Isot muutokset näyttävät kuitenkin toteutuvan emergenttisesti, kehkeytyvästi. Linux ei ole kenenkään ohjattavissa, ja kuitenkin siitä on kehkeytynyt merkittävä vaihtoehto Windowsille. Wikipediaa ei johda kukaan, muttei senkään merkittävyyttä voi kiistää.

Emergenttisissä prosesseissa lopputulemaa ei määritellä etukäteen. Niissä luodaan foorumeita, joissa ajatukset kiihdyttävät uusia ajatuksia, ja vastakohtaisuuksista syntyy uudenlaisia kombinaatioita. Heitetään kehiin ärsyke ja katsotaan, mitä siitä syntyy.

Kaaosteoria on tälle sukua. Tosin kaaos sinänsä ei johda uudistumiseen. Myös systeemiset mallit edustavat emergenttisiä prosesseja.

Olen siis oppinut käyttämään uutta sivistyssanaa. Sanoilla voi keikaroida, mutta nyt puhun totisinta totta. On aika lakata uskomasta viisivuotissuunnitelmiin ja niiden jälkeläisiin, joita organisaatioiden maailma on täynnä. On aika katsoa, mitä kehkeytyy, kun lakkaamme pingottamasta, päsmäämästä ja pakottamasta.

12.11.2009

Tauti sotkee suunnitelmat

"Montako teillä on ollut?” Näitä kysymyksiä alkaa singahdella erilaisissa tilaisuuksissa.

”Parhaillaan neljä. Äsken soitti yksi uusi.” ”Muutama on joutunut jäämään kotiin lasten takia.”

Siitä on hankala puhua muuten kuin toistamalla teeveestä tuttuja fraaseja. Se on mystinen. Sille ei voi mitään. Kättelemättömyyskään ei auta. Tilastojen valossa se on vaaraton, mutta kymmenkunta on jo kuollut siihen Suomessa, ja lisää uhreja tulee tilastomatematiikan varmuudella.

Ihmisen perustarve on turvallisuus. Everestin valloittajatkin panostavat nimenomaan turvallisuuteen. Rakennamme järjestelmiä, joiden tehtävänä on turvallisuuden luominen. Niitä organisaatioiden maailma on täynnä. Yritämme eliminoida arvaamattoman. Pyrimme ennustamaan, mittaamaan, mallintamaan ja toistamaan. Ideana on, että yllätyksiä ei tapahtuisi eikä kaavan mukaan rakennettuun järjestelmään ilmaantuisi poikkeamia.

Idean ainoa vika on, että se ei toimi. Elämä on arvaamaton, kaoottinen, yllättävä. Parhaatkaan säännöt eivät sovi kaikkiin tilanteisiin. Niiden noudattamisessa epäonnistutaan. Tavoitteiden saavuttamisessa ja tehtävien suorittamisessa kompuroidaan. Sellaista on oikea elämä.

Elämän raadollisuutta voi yrittää peitellä. Mutta siellä se on, johtajan epävarmuus, alaisen ahdistus, myyjän haparointi ja yhteisön puutteellisuus.

Lohduttavaa on, että oikeat ideat ja innovaatiot syntyvät kriiseissä, epäonnistumisten keskellä tai jälkeen, kun sydän on karrella ja mieli kaaoksessa.

Älä siis pelkää elämää, älä epäonnistumista, älä kasvojesi menettämistä äläkä turvallisten rakenteiden rikkoutumista. Niiden takana on mahdollisuuksien maailma.

Sikainfluenssa ei ole leikin asia, eikä siitä ole vitsejä juuri väännettykään. Viivi ja Wagnerkin on karttanut tyylikkäästi tätä ideansa näkökulmasta katsottuna houkuttelevaa aihetta, siitä Juballe kiitos. Mutta kaiken vakavan keskellä tässä epidemiassa on toivon merkki. Se pysähdyttää ja osoittaa järjestelmien ja suunnitelmien rajallisuuden.

Meillä ei ole ollut vielä yhtään tapausta. Mutta jo huomenna voi olla.